KILPAILUTOIMINTA

Tanssikoulu DCA:n kisaryhmät osallistuvat FDO:n (Finnish Dance Organization) alaisiin kilpailuihin. FDO:n toimintaan pääsee tutustumaan täältä www.fdo.fi.  

 Kuka voi hakea mukaan DCA:n kilpailutoimintaan? 

Tavoitteenamme on kaikissa ikäryhmissä edistää oman tanssikoulumme oppilaiden mahdollisuuksia kehittyä, edustaa tanssikoulua ja jatkaa pitkään jatkunutta harrastusta! Tavoitteenamme on, että SM/IKM tason kilpailuihin osallistuvat ryhmät ja tanssijat myös harjoittelevat kyseisiä lajeja, eli eivät vain osallistu kilpailuihin.

 Pyrimme muodostamaan kisaryhmät ensisijaisesti oman tanssikoulun oppilaista ja tukemaan oman tanssikoulumme oppilaiden tanssiuran jatkumista. Ulkopuolelta pyrkivät harrastajat otetaan hakutilaisuudessa (yksittäiset kisaryhmät) huomioon, mikäli he käyvät myös DCA:n tunneilla.  

MUODOSTELMAT

Muodostelmiin voivat hakea kaikki tanssijat, joilla on vähintaan 5 viikkotuntia DCA:lla. Hakutilaisuudet ovat siis avoimia EK- ja Intensiivioppilaiden lisäksi myös DCA:n avoimilla viikkotunneilla käyville tanssijoille.  

PIENRYHMÄT

Pienryhmiin voivat hakea EK- ja Intensiivioppilaiden lisäksi muodostelmaan valitut tanssijat. Kaikki tanssijat jotka hakevat muuhun kun oman päälajin pienryhmään tulee käydä kyseisen lajin tunneilla seuraavasti:Lapset 2x viikossa, juniorit ja aikuiset 3x viikossa 

SOOLOT & DUOT

Myönnämme soolo ja duo valmennusta ainoastaan Tanssikoulu DCA:n EK- ja Intensiivioppilaille.    

KILPAILULAJIT

Performing Arts (showtanssi, jazztanssi, nykytanssi) Disco,

Hip hop / Katutanssi 

KILPAILUSARJAT

Muodostelma (24 tanssijaa)Pienryhmä (3-7 tanssijaa)Duo (2 tanssijaa)Soolo (1 tanssija)

 IKÄRYHMÄT VUONNA 2022

LAPSET: vuonna 2010 syntyneet ja sitä nuoremmat

JUNIORIT: vuonna 2006-2009 syntyneet

AIKUISET: vuonna 2005 syntyneet ja sitä vanhemmat

AIKUISET 2: vuonna 2022 31v täyttävät ja sitä vanhemmat  

Tanssikoulu DCA:n kilpailukoordinaattori vastaa mielellään kysymyksiin kilpailutoimintaan liittyen:

Krista Saarela – kilpailut(a)tanssikouludca.fi

Kauden 2021-2022 kisaohjelmiin haetaan syksyllä 2021.