Tuure Kaukua (TUK)

Tuurella on vahva tausta hiphopin ja housen parissa, ja hän on vuosien aikana treenannut ja kilpaillut aktiivisesti Suomessa sekä ulkomailla. Hän on viime aikoina menestynyt eri kisoissa ansiokkaasti, ja viimeisin voitto tuli showcase-sarjassa vuoden 2017 katutanssin SM-kisoissa. Hän on myös esimerkiksi voittanut Helsingissä järjestetyssä Nordic Soul Festivalissa 2016 house-kategorian, sekä saanut FDO:lta henkilökohtaisen stipendin vuonna 2014.

 

Hänen suurin inspiraation lähteensä on ystävät ja oppilaat, joiden kanssa Tuure saa tanssia. Tärkeintä on tanssin sosiaalisuus ja jakaminen, joka näkyy myös Tuuren opetustavassa. Myös rakkaus musiikkiin välittyy vahvasti hänen tanssi- sekä opetustyylistään.

 

Tuuren tunneilla panostetaan vahvasti tekniikan ja perusteiden osaamiseen, ja tunneilla on aina hyvä energia alusta loppuun asti. Tuure haluaa kannustaa jokaista oppilaansa löytämään oman tyylinsä sekä ylittämään itsensä. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen nauttii ja pitää hauskaa tanssiessaan!

 

Opetan seuraavia kursseja

Minulla ei ole opetettavia kursseja tällä hetkellä.

<< Takaisin