Teemu Kullberg (TE)

Teemu on valmistunut tanssijaksi Tukholman Balettakademiestä ja jatkokouluttautunut kursseilla Tukholmassa, Helsingissä, Lontoossa, New Yorkissa, Las Vegasissa, Tallinnassa ja Pariisissa. Teemu on tanssin alalla erittäin monipuolinen, lajit ovat tuttuja baletista breakiin. Hän esiintynyt tanssiesityksissä, musikaaleissa ja mainoksissa, sekä toiminut tanssinopettajana Tukholmassa ja ympäri Suomea vuodesta 2000 lähtien.

Tanssijantöitä hän on tehnyt Ruotsissa lastentanssiesityksissä, nykytanssiesityksissä ja showpuolella Grammis Galassa. Suomessa hän on ollut Wasa Teaterin Sugar-musikaalissa, UIT:n Saturday Night Fever-musikaalissa, sekä esiintynyt StepUp Dancers -ryhmässä. Teemu on vuoden 2007 ja 2010 lockingin suomenmestari, ja Will Funk For Food lockingryhmän perustaja. Hän sai Finnish Dance Organizationin elämäntyöstipendin ja Katutanssiliiton Pioneeripalkinnon lockingin eteen tekemästä työstään Suomessa. Hän itse haluaisi antaa lockingille palkinnon kaikesta sen kautta saavuttamistaan kokemuksista.

Koreografointia:

  • Lock Kids Finland –locking-ryhmälle (Lokki-teoksella Streetin SM-kisojen katutanssimuodostelma juniorisarjassa kultaa 2012 ja Formation of the Year kultaa 2012)
  • Will Funk For Food –locking-ryhmälle muiden ryhmäläisten kanssa yhteistyössä (Streetin SM-kisojen katutanssin showcase-sarjan kultaa 2012 ja 2013 ja Nordic Moves 2012 voitto, esiintyminen Japanin Dance Delight –kilpailun finaalissa 2012, josta WFFF sai kunniamaininnan, Kuopio tanssii ja soi Juhlagaala 2014 ja 2015)
  • Musikaaleihin ja näytelmiin (Hip H’Opera, Koirien Kalevala, Aladdin ja taikalamppu, Risto Räppääjä ja Villi Kone, Pieni Tulitikkutyttö)

Teemu opetustyyli on selkeä ja mukaansatempaava. Hän arvostaa lajin perusteita ja kertoo opettaessaan liikkeiden historian.

Kaikki tanssitunnit löydät helposti lukujärjestyksestämme. Ilmoittaudu tunnille tästä.