Kaisa Teperi (KT)

Kaisa on harrastanut tanssia jo varhaislapsuudesta lähtien, ja laji on ollut hänelle aina tärkeä osa elämää. Tanssi toimii Kaisalle henkireikänä ja keinona unohtaa arjen murheet. Se on antanut hänelle valtavasti – iloa, oppeja, voimaa, sisukkuutta ja unohtumattomia kokemuksia.

Tanssikoulu DCA:lle Kaisa löysi tiensä vuonna 2019. Sittemmin hän on tanssinut Erikoiskoulutus-ryhmässä, jossa jatkaa edelleen. Kaisa on myös kilpaillut menestyksekkäästi SM- ja MM-tasolla.

Kaisa on monipuolinen tanssija, jolla on kokemusta useista eri lajeista, kuten show, show jazz, jazz funk, nykytanssi, baletti, contemporary, commercial ja street. Lisäksi hänellä on taustaa akrobatiasta, voimistelusta ja cheerleadingistä.

Opettajana Kaisa on kannustava, innostava ja energinen. Hän haluaa luoda oppilaille turvallisen ja mukavan ilmapiirin, jossa jokainen voi löytää omat vahvuutensa ja rakentaa luottamusta itseensä. Kaisa pyrkii tarjoamaan oppilailleen onnistumisen kokemuksia sekä tukemaan heitä oman tanssillisen tyylin ja itsevarmuuden löytämisessä. Hän myös rohkaisee oppilaitaan astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja ottamaan haasteita vastaan. Mokaaminen ei haittaa – se on tärkeä osa oppimista ja kehittymistä.

Kaisa haluaa tanssinopettajana antaa oppilailleen yhtä paljon kuin mitä tanssi on hänelle itselleen antanut.