Heli Lounila (HL)

Heli on intoa ja energiaa puhkuva, aurinkoinen tanssija-tanssinopettaja. Heli on kotoisin Oulusta, jossa hän viimeistelee tanssinopettajaopintojaan Oulun ammattikorkeakoulussa, päälajinaan showtanssi. Päälajinsa lisäksi tanssinopettajaopintoihin on lukeutunut liutta muidenkin lajien opintoja baletista latinalaistansseihin sekä pari- ja kansantansseihin. Ennen amk-opintojaan Heli on valmistunut luokanopettajaksi, jossa hänen erikoistumisaineinaan olivat liikunta- sekä erityiskasvatus.

Kaikista rakkain tanssilaji Helille on ehdottomasti vauhdikas discotanssi, sillä tässä jos jossain lajissa hän on kuin kotonaan. Tanssijana Helin vahvuutena onkin nopeus ja räjähtävyys, ja parasta hänen mielestään onkin, kun saa tanssia täysillä ja niin sanotusti “tykittää menemään”. Opettajana Heli onkin tunnettu myös  energisestä ja rempseästä luonteestaan, joka ulottuu myös opetukseen. Heli on opettajana tarkka siitä, että tunneilla keskitytään tekemiseen, unohtamatta kuitenkaan pientä pilkettä silmäkulmassa. 

Opetuksessaan Helille on tärkeää panostaa vuorovaikutteisuuteen sekä turvallisen oppimisympäristön luomiseen. Heli haluaa jokaisen oppilaansa kokevan, että tunneille voi tulla omana itsenään. Opetuksessaan hän korostaa oman kehon kuuntelemisen tärkeyttä, sekä avoimuutta – aina saa kysyä. Hänen tunneillaan opitaan yhdessä oivaltaen ja samalla hauskaa pitäen. Opettajana Heli haluaa tukea oppilaitaan tekemään parhaansa, yrittämään rohkeasti ja saamaan onnistumisen kokemuksia!

Kaikki tanssitunnit löydät helposti lukujärjestyksestämme. Ilmoittaudu tunnille tästä.