Jutta Jalonen

Jutta on energinen ja monipuolinen tanssija, joka taitaa eri tanssityylejä baletista hiphoppiin. Hän on toiminut vakituisena tanssinopettajana Tanssikoulu DCA:ssa vuodesta 2005 opettaen show-, hiphop-, jazz-, disco- sekä lastentanssia lapsille, nuorille ja aikuisille. Lähivuosina Jutta on tehnyt koreografioita eri tanssiryhmille sekä voimistelijoille. Jutan hiphop-koreografioita on esiintynyt mm. viime vuoden SM-, EM- ja MM-kilpailuissa hyvällä menestyksellä.

Jutta on aloittanut tanssin jo nuorena telinevoimistelun ohella tanssien discotanssia sekä balettia silloisessa Suomen Kansallis Oopperan balettikoulussa. Vuodesta 1999 lähtien Jutta on toiminut itsenäisenä tanssijana Step Up Dancers- tanssiryhmässä.

Jutalla on vahvaa kokemusta kilpailemisesta jo vuodesta 1997 lähtien ja monia SM-mitaleja on kertynyt kaappiin niin disco-, show- kuin hiphop-lajeissa. Jutta on edustanut Suomea myös kansainvälisellä tasolla vuodesta 2000 lähtien.

Opettaessaan Jutta painottaa oppilailleen tanssin riemua ja itsensä kehittämistä hyvänä tanssijana sekä ihmisenä. Opetustyössään hän on hellästi vaativa ja ohjeistaa jokaista oppilastaan löytämään omat vahvuudet tanssijana. Jutalle itselleen tanssi on "se oikea" tapa ilmaista itseään. Siksi hän kehoittaakin kaikkia eri-ikäisiä ja -tasoisia ihmisiä tanssin pariin.

Opetan seuraavia kursseja

MA , 17:30-18:15 , Mankkaa , Täynnä
TI , 18:00-19:00 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu
TI , 17:00-18:00 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu
MA , 15:45-16:45 , Mankkaa , Ilmoittaudu
KE , 19:00-20:00 , Tapiola 2 , Ilmoittaudu
MA , 18:15-19:15 , Mankkaa , Ilmoittaudu
TI , 19:00-20:00 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu
KE , 20:00-21:00 , Tapiola 2 , Ilmoittaudu
TI , 16:00-17:00 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu
MA , 16:45-17:30 , Mankkaa , Ilmoittaudu
KE , 18:15-19:00 , Tapiola 2 , Täynnä
MA , 14:45-15:45 , Mankkaa , Ilmoittaudu
SU , 17:45-18:45 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu
SU , 15:45-16:45 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu
SU , 16:45-17:45 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu
KE , 17:30-18:15 , Tapiola 2 , Täynnä
TI , 21:00-22:00 , Helsinki 1 , Täynnä
TI , 20:00-21:00 , Helsinki 1 , Ilmoittaudu