Anniina Jääskeläinen

"Haluan, että tunneillani treenataan täysillä, mutta turhia murehtimatta. Uskon tekemällä ja kokeilemalla oppimiseen ja tanssijoiden yksilöllisyyden kehittämiseen. Nautin opettamisesta ja haluan jakaa tanssista löytämääni iloa ja energiaa oppilailleni".
 
Anniina Jääskeläinen on monipuolinen tanssija, koreografi sekä tanssinopettaja. Tanssijan kandidaatin koulutuksen Anniina on hankkinut Tukholman Danshögskolanista sekä maisterikoulutuksen Teatterikorkeakoulusta Helsingistä. DCA:lla Anniina työskentelee luovana suunnittelijana ja tanssinopettajana. Anniina vastaa mm. EK-ryhmistä sekä Streetpilotti-koulutuksesta. Anniina on treenannut Helsingin lisäksi myös Tukholmassa, Osakassa, Lontoossa, New Yorkissa, Pariisissa, Tallinnassa sekä Los Angelesissa. Anniina on aktiivisesti mukana erilaisissa tanssitapahtumissa ja pyrkii edistämään suomalaista tanssikulttuuria mm. UrbanApa-festivaalin toisena taiteellisena johtajana. Anniinan tanssiharrastus alkoi vuonna 2002, mutta muuttui määrätietoiseksi hänen muutettuaan Tukholmaan vuonna 2004. Tanssia Anniina on opettanut vuodesta 2004. Opettajana Anniina on iloinen, energinen ja kannustava.
 
Hiphop/Freestyle
Tunnilla opetellaan tanssimaan erilaisia “grooveja”, askeleita ja isolaatioita hyödyntämällä. Tärkeintä on hyvän fiiliksen ja musiikin ohella tanssijoiden oman tyylin ja tanssin kehittäminen opittujen askeleiden ja harjoitusten avulla. Tunneilla harjoitellaan omien soolojen rakentamista ja kehittämistä. Tunneilla tanssitaan yksin, pareittain ja ryhmässä. Rinki- ja battleharjoitukset kuuluvat freestyle-tunnin rakenteeseen. Tunnille ovat tervetulleita kaikki freestylesta kiinnostuneet tanssijat.
 
Nykytanssi
Nykytanssitunnit starttaavat tanssillisilla ja vauhdikkailla lämmittelyillä, joita seuraavat lihaskunto- ja venyttelyosiot, sekä keskilattialla tehtävät erilaiset tekniikkaharjoitukset. Lattian poikki treenataan pieniä liikkuvia tanssisarjoja ja hieman vaativampaakin tekniikkaa. Alkeistasolla ja avoimella tasolla keskitytään nykytanssin perusteiden harjoitteluun ja tanssi-ilmaisuun. Keskitason tunneilla työstetään musikaalisuutta, liikkeen dynamiikkaa sekä puhdasta ja toimivaa tanssitekniikkaa. Molemmilla tasoilla tehdään myös erilaisia improvisaatioharjoituksia.
 
Stretching
Venyttelytunneilla aloitamme helpoilla perusvenytyksillä, joiden avulla käymme kehon eri osia läpi. Tunnin edetessä siirrymme asteittain vaativampiinkin venytyksiin. Tunneilla työskennellään joskus myös pareittain. Venyttelytuntien tavoitteena on parantaa oppilaiden liikkuvuutta ja kehotietoisuutta. Lisäksi oppilaat saavat perustietoa kehon anatomiasta sekä lihasten toiminnasta. Jokainen tunti räätälöidään osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Opetan seuraavia kursseja

KE , 16:30-18:30 , Helsinki 2 , Täynnä
KE , 19:30-20:30 , Helsinki 2 , Ilmoittaudu
KE , 18:30-19:30 , Helsinki 2 , Täynnä
MA , 18:15-19:15 , Helsinki 2 , Ilmoittaudu
MA , 17:15-18:15 , Helsinki 2 , Ilmoittaudu
KE , 20:30-21:30 , Helsinki 2 , Ilmoittaudu