Anni Puuperä

Anni on helsinkiläinen monipuolinen tanssinopettaja ja tanssija. Hän opettaa mielellään eri-ikäisiä oppilaita ja eri tanssilajeja. Tällä hetkellä Anni työskentelee tanssinopettajana eri tanssikouluissa sekä tekee nykytanssijan ja koreografin töitä. DCA:lla Anni opettaa lapsia ja nuoria, hänen opetuslajejaan ovat: lastentanssi, dance, esijazz ja showjazz
Anni on valmistunut tanssinopettajaksi Kuopion musiikki- ja tanssiakatemiasta (amk) pääaineinaan jazztanssi ja nykytanssi. Hän ylläpitää ammattitaitoaan osallistumalla erilaisiin workshoppeihin suomessa ja ulkomailla. Merkittävimpiä kursseja ovat olleet Tero Saarinen companyn-kurssit sekä Ervi Sirenin nykytanssikurssit. Lisäinspiraatiota työhönsä Anni saa käymällä katsomassa ajankohtaisia tanssiteoksia. Tanssiin liittyvien töiden lisäksi Anni opiskelee yliopistolla ja on melkein valmis kasvatustieteen kandidaatti.
Tanssi on aina ollut tärkeässä osassa elämääni ja sen tuomaa iloa haluan välittää myös oppilaillenikin. Olen kannustava opettaja ja mielestäni tanssinopettajan on tärkeää rohkaista ja motivoida jokaista ryhmänsä oppilasta. Korostan opetuksessani tanssiteknisten taitojen oppimista mahdollisimman huolellisesti ja kehoystävällisesti. Myös ilmaisun merkityksen korostaminen on minulle tärkeää. Tunneillani liikutaan monipuolisesti ja tehdään erilaisia tanssisarjoja sekä opetellaan kehonhuollon perusteita. Myös improvisaatiolla on tärkeä rooli opetuksessani. Haluan tutustuttaa oppilaani erilaisiin liikelaatuihin, tanssin elementteihin ja ilmaisukeinoihin. Lastentanssin opetuksessa huomioin opetuksen kohderyhmän tarpeet hyödyntämällä leikkiä ja tarinoita osana tanssin opetusta.
Tavoitteenani on, että jokainen oppilas nauttii tanssimisesta ja löytää oman persoonallisen tyylinsä tanssia. Mielestäni tanssin oppimisprosessissa on tärkeää uskaltaa heittäytyä liikkeen vietäväksi ja kokeilla rohkeasti uusia liikkumistapoja. Minulle on myös tärkeää, että tanssitunneillani on rento ja positiivinen tekemisen meininki!
