Anneli Kanninen

Anneli on aloittanut tanssin 7-vuotiaana ja show- ja streetlajien kautta löytänyt oman lajinsa voguingista. Kilpailu- ja opetuskokemusta on kertynyt sekä Suomesta että ulkomailta, esim. tammikuussa 2012 Anneli oli opettamassa voguingia designopiskelijoille Milanon Nuova Accademia di Belle Arti (NABA) yliopistossa. Tanssi- ja opetustaitojaan Anneli ylläpitää kotimaisten ja ulkomaisten opettajien, mm. Archie Burnett, Benny Ninja, Javier Ninja, kautta. Anneli on myös kansainvälisen The Legendary House of Ninja –voguekollektiivin jäsen.
Tärkeintä voguing-tunnilla on oma asenne. Voguing perustuu hyvään fiilikseen omasta itsestä, tanssiliikkeet ovat vain tukemassa tätä fiilistä. Annelin tunneilla edetään alkulämmittelyjen kautta tekniikka- ja koordinaatioharjoituksiin, tutustutaan voguingin eri alalajeihin ja kokeillaan opittuja asioita joko tanssisarjan tai lattian poikki tehtävien pienempien liikesarjojen kautta. Tunnilla harjoitellaan myös voguingiin olennaisesti kuuluvia poseerauksia ja runway-kävelyjä.
”Look at yourself in the mirror and you will see someone beautiful.”
